Johanna sai kykynsä käyttöön palvelumuotoilijana – loihti Wuf.fi:lle ainutlaatuisen koirien kuntosalin

Nuori nainen istuu vastapäätä minua ja nauraa vapautuneesti. Hänellä on yllään kevyt urheilutakki, jossa komeilee Wuf.fi:n valkoinen logo. Olen juuri laittanut meille kahvit tippumaan ja unohtanut laittaa kahvipannun paikoilleen. Kahvit valuvat suoraan lämpölevylle. Nolottaa ja naurattaa, kun siivoan jälkiäni Työtalon taukotilassa. Kaadan meille kahvit kuppeihin ja lasken puhelimeni pöydälle:

-Onko ok että nauhoitan tämän?

-Joo, kyllä se käy. Harmi ettet saanut nauhalle tuota alkua. Hyvä ice breaker. Ihan kuin olisit suunnitellut tuon, nainen vitsailee.

Johanna Pihlajamäki aloittaa tarinansa kertomisen vuodesta 2017, jolloin hän sai suru-uutisen äitinsä kuolemasta. Kaksi vuotta meni kuin sumussa ja Johannan opinnot Tampereen yliopistossa alkoivat tökkimään. Samaan aikaan Johannan suosio koirien kouluttajana kasvoi siinä määrin, että harrastuksesta tuli osa-aikainen työ ja opinnot jäivät. Johanna kuitenkin tiedosti, että työ koirien parissa olisi vain väliaikaista. Pitkässä juoksussa hän kaipaisi työelämästä enemmän haasteita ja monipuolisuutta.

Vuoden 2020 alussa Johanna sai TE-toimiston kautta Työtalolta oman yksilövalmentajan, jonka kanssa tulevaisuutta lähdettiin hahmottelemaan uusin silmin.
Valmennuksen avulla Johanna saikin nopeasti ajatuksia selkeytettyä:

-Tajusin että se mikä minua voimaannuttaa eniten ei olekaan koirien valmentaminen vaan yleisesti uuden luonti ja innovoiminen.

Johannasta tämä tuntui isolta ajatukselta, jota tuntui vaikealta ruveta viemään eteenpäin. Työtalon palveluiden avulla Johanna kuitenkin sai nopeasti jalostettua ajatuksesta konkreettisen urapolun palvelumuotoilusta. Johanna kiittelee yksilövalmentajan kykyä kuunnella, tiivistää ja kirkastaa omia ajatuksia. Iso asia oli myös synninpäästö kesken jääneistä opinnoista.

-Lähdin jo ekasta tapaamisesta tosi innostuneena ja hyvällä fiiliksellä siitä, että joku on kuunnellut ja ottanut asiakseen, että nyt me laitetaan tää homma kuntoon, Johanna kertoo.

Prosessin edetessä Työtalon palvelusta tuli yhä tärkeämpi voimavara Johannalle. Kun Johanna otti tavoitteeksi päästä opiskelemaan palvelumuotoilua, niin se ei onnistunutkaan heti ensi yrittämällä. Opiskelijavalintojen julkaisupäivä toi ison pettymyksen. Hänellä oli kuitenkin sovittuna aika omalle valmentajalle, joka oli läsnä ja tsemppasi eteenpäin. He tekivät saman tien yhdessä konkreettisen suunnitelman, jolla edetä takaiskusta huolimatta kohti omia tavoitteita.
Johanna sai eteensä listan Tampereen alueen yrityksistä, jotka tarjoavat työkokeilupaikkoja. Kun listalta osui silmiin lemmikkieläintarvikeliikkeitä, niin Johanna tiesi heti että nyt löytyi oikea suunta mihin kulkea. Valmentajan avustuksella Johanna suunnitteli hissipuheen, jonka kanssa hän teki kiertueen työkokeilupaikkoja tarjoaviin myymälöihin.
Samoihin aikoihin Johanna sattui vetämään koirakoulutusta treenihallissa, joka kuuluu Nekalassa toimivalle lemmikkieläintarvikemyymälä Wuf.fi:lle. Kun koulutuksen päätyttyä Wuf.fi:n myyjä kysyi, että haluaisiko Johanna vetää koirakoulutusta myös heidän työporukalle, Johannalla välähti:

-Ei kun ootas, mulla on itse asiassa parempi idea.

Varttia myöhemmin Johanna oli vetänyt hissipuheensa Wuf.fi:n toimitusjohtajalle Sara Jääskeläiselle. Keskustelu johti pohdintaan siitä, millä keinoin myymälän yhteydessä olevan hallin käyttöastetta saataisiin nostettua. Johannan itsevarma ja innokas reaktio käytännössä sinetöi yhteistyön:

-Mulla on siihen montakin hyvää ideaa.

Yhteistyö sai räjähtävän lähdön ja on jatkunut nyt puolisen vuotta. Tänä aikana myymälän yhteyteen on valmistunut täysiverinen koirien oma kuntosali Wuf.FIT, joka on varustettu Johannan itse kehittämillä koirien kuntosalilaitteilla:

-Tällaisia laitteita ei ole aiemmin kehitetty, joten on ollut todella hienoa päästä tekemään jotain täysin uutta ja ainutlaatuista, Johanna hehkuttaa.

Laitteilla varustettu koirien kuntosali on tiettävästi ensimmäinen laatuaan Suomessa. Se on viime viikot ollut pilottiryhmän testattavana. Näin varmistetaan se että kaikki sujuu ongelmitta, kun sali avataan kaikelle koirakansalle loka-marraskuun vaihteessa. Avajaisten yhteydessä tiloissa aloittaa toimintansa myös palvelumuotoiluprosessin sivutuotteena syntynyt eläintenhoitajan vastaanotto. Wuf.fi:llä työskentelyn ohella Johanna hakeutui Rastorin tuotekehityksen ja palvelumuotoilun erikoisammattitutkintokoulutukseen, josta hänen on tarkoitus valmistua ensi keväänä. Sinne saakka Johanna työskentelee Wuf.FIT:llä personal trainerina ja mutustelee jo mielessään seuraavaa palvelumuotoiluprojektia:

-Katsotaan mitä sitä keksii. Digipalveluita olisi kiva päästä kehittämään seuraavaksi.

Palaamme keskustelussa takaisin hetkeen, jossa Johanna kävi oman valmentajansa kanssa läpi Työtalon osaamiskartoituksen tuloksia. Silloin listaa katsoessa ensireaktio oli, että eihän noita kykyjä vastaavaa paikkaa edes ole olemassa.

Nyt on.

Teksti: Antero Takku
Kuvat: Johanna Pihlajamäki